torstai 8. marraskuuta 2012

Pikkutreffit

Voiko ihanemmin alottaa aamua, kuin juomalla omasta söpöstä (ensimmäisestä) muumikupposesta herkkukahvit. Vaikka kello olikin jo 13:38 meidän aamuksi. Meni tuo nukkuminen tosin hiukan pitkäksi. En edes muista heränneeni siihen, kun Roope on aamulla käynyt antamassa Lunalle ruokaa ja käynyt pihalla ulkoiluttamassa toista vaikka Roope sanoi aamulla, että minähän se olin joka kylkeen tökki ja vinku että mene sinä. Herättyämme tähän päivään mahat kurnien lähettiin pikkutreffeille Pancho Villaan- brunssillepäivälliselleillalliselle. Mille lie, syömään kuitenkin. Puolet jaksoin omastani nakertaa, kun mahani jo huusi halkeamistaan. Ennen viittä tulikin jo kiire katsastamaan meidän uutta asuntoa! Voi ei, se oli juuri sitä mitä oltiin ajateltukin. Tilava, ihana, täydellinen, MEIDÄN. 
Nojoo, ei nuolasta vielä. Oli siellä toinenkin pariskunta sitä katsomassa. Täytyy nyt vain olla huomenna skarppina sen suhteen. Joten aamu iltaa viisaampi ja sitä rataa. 
Sain eilen mun H&M:n paketinkin. Korkkarit oli just sitä mitä toivoinkin. Täydelliset. Neule oli liian pieni, enkä muutenkaan oikein loppujen lopuksi pitänyt siitä, joten se ei paikkaa mun kaapistani saanut. Mekko/toppi kuitenkin jäi käteeni kiinni halvan hinnan vuoksi. Ja onhan se aika kiva, vai? 
 Kengät- H&M, Farkut - GT, Takki - Kirppari, Toppi - H&M, Kaulakoru - Nimesi.fi
 Tarkkasilmäinen varmaankin huomaa, että Roopella on hieman muuttunut hiusmalli siitä pitkästä blondi tukasta hieman eri suuntaan? Musta ihan sikatyylikäs ja tekee Roopesta paljon vanhemman näkösemmän. Väriä pitää toki vielä vähän fiksailla tummemmaksi.
Olin vissiin hyvin mielenkiintosta treffiseuraa, kun toisella koko ajan nenä puhelimessa kiinni.. hah
puspus♥- jasssi 

7 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Ne meni heti ostoskoriin kun näin ne ja saatuani ne käteen en kyllä kauaa miettinyt otanko ne vai en! Ihan sikahyvä kävellä kun on noin paksu korko ja jalat ei väsy ollenkaan :-)

      Poista
  2. Ihanat kengät!! :) ja muutenki kiva blogi=)

    VastaaPoista
  3. Samat kengät!! Ihana tuo eka kuva ja oot söpö <3

    VastaaPoista