maanantai 1. huhtikuuta 2013

outfit of the day and great food with my parents

Hieman erilaista asua tähän väliin. Uutuudet pääsi heti käyttöön ja viime päivät en oo muita vaatteita käyttänytkään kun mitä shoppailen stadista ja espoosta. Viikon päästä mulla ei taas oo mitään päällepantavaa ja täytyy taas lähteä shoppailemaan. Onko mulla ytään sielunsiskoja tässä asiassa? 

Äippä ja issee tuli meille lauantaina yökyläilemään. Meillä oli molemmilla Roopen kanssa lauantaina töitä neljään saakka, mutta se ei menoa paljoa haitannut. Töiden jälkeen mentiin Amarilloon syömään ja jälkkäriksi kakkukahville Roopen vanhempien luokse. Roope jännitti meidän vanhempien tapaamista varmaan eniten, vaikka ne jo toista kertaa näkikin. Mä en taas oikee ehtiny jännittämään mitään ja menin vaan go with the flow, hahah.

Kaikki hehkuttaa pääsiäislomaa ja mua alkaa tympiä kun koko ajan on vaan lomia. En enää millään jaksa näitä viikkoja kun mulla on pelkästään tiistaina kaksi tuntia koulua ja keskiviikkona kolme. Muuten kaikki päivät on vapaata tai nettikursseja. Tehtävät on melkein kaikki tehty ja en meinaa saada arjesta ollenkaan kiinni. Aamulla nukun pitkään ja päivällä saatan nukkua kolmen tunnin päikkärit. Elämä on yhtä lomailua koko ajan ja tuntuu että kaikki asiat junnaa vaan paikallaan. Ois jo syksy ja saisin alottaa koulun ihan puhtaalta pöydältä. Hain yhteishaussa merkonomipuolelle, kauneushoitoalalle ja kolmanneksi elintarvikepuolelle hätävaraksi, sinne tuskin kuitenkaan ikinä päädyn. Jos en jompaan kumpaan ekoista vaihtoehdoista pääse, pidän välivuoden opiskelusta ja meen töihin. 

Mä yritin kuitenkin tehdä narsisseilla ja suklaamunilla edes vähän pääsiäistä meidänkin kotiin. Rairuohoakin koitin kasvattaa, mutta se ei halunnut menestyä millään lailla mun hellässä huomassa. Roskiin meni seki paska niinku kaikki kasvit mitä yritän kasvattaa. 

Tottakai mä nyt kesää ja kärpäsiäkin odotan ihan mielettömästi, mutta nopeasti sekin loppujen lopuksi tulee vaikka tuntuu että tuo lumi ei tosta mihinkään katoa vaikka kuinka rukoilis lumien sulamista. Kesävaatteiden shoppailu piristää kivasti synkkiä kurakelipäiviä, hihi.
Kaulakoru- GT, Toppi- BikBok, Farkut- Garlings, Kengät- H&M, Laukku- New Yorker, Sormus- Kalevala, Kello- Turkista 
puspus♥- jasssi

2 kommenttia:

  1. Kuin ihana asu ja nuo kengät = <3!
    --- tuulia http://behappybeee.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ollu kyllä ihan lempparit ja siltä ne alkaa vähä näyttääkkin :D Kiitos ♥

      Poista